yritystarina
matkan alku
Nimeni on Eduard Akkerman. Olen 33 vuotta vanha sähkömies. Työskentelen sähköalalla jo 15 vuotta ja 6 niistä olen toiminut sähkömekaanikkona moottorilaivoilla.

Ollessani laivastolla olen oppinut sähkön toiminnan syvästi. Silloin minä treenasin itseni noudattamaan korkeimpia työn standardeja.

Vuonna 2014 olen siirtynyt siviilielämään ja toiminut sähkömiehenä. Vuonna 2016 alkanut toteuttamaan sähköurakat erilaisilla kohteilla koko Suomessa.

Minun onnistuneiden projektien listassa löytyy hyvin erilaisia projekteja kun kerrostalot ja älykkäät omakotitalot, päivä- ja palvelukodit, kaupat ja showroomit, varastot ja toimitilat.
ura suomessa
Jossain kohta päätin itselleni, että haluan perusta oman firman, missä ensimmäisenä on aina korkeat standardit ja läpinäkyvät asiakassuhteet, projektin laajuudesta ja aikataulusta riippumatta. Uskon, että tämmönen lähestymistapa nouse yrityksemme suosioon.
Kun olin tekemässä palkkatyötä näin, että usein korkeat laatustandardit ja hyvät asiakassuhteet eivät olleet tärkeimpänä tavoitteena mun työnantajille. Yleensä myyntimäärä ja hyvät luvut loppulaskussa olivat prioriteetissa.
Tavoitteeni on tehdä mun vahvan brändin ja korkealuokkaisen asiantuntijan maineen. Tästä syystä suhtaudumme jokaiselle projektille kun omalle ja suoritamme tehtävän mahdollisimman korkealla tasolla. Pyrimme, että asiakkaamme aidosti haluaisivat suositella meidät tutuille.
akkerman pro
TEHDÄÄNKÖ SEURAAVA PROJEKTI KANSSASI?
LAITA VIESTI JA OTAMME SINUUN YHTEYTTÄ PÄIVÄN MENNESSÄ.
Lähettämällä viestin suostut tietojen käsittelyyn.
© 2021 Akkerman Pro
+358 45 248 4144
info@akkermanpro.fi
Y-tunnus: 3233284-3
yhteystiedot
Sivusto
Made on
Tilda